”Renkaat kiinni” – Apple Watch liikkujan ranteessa

Apple Watch ranteessa. Kaikki mitä liikkuva ihminen tarvitsee aktiivisuuden ja liikunnan seurantaan? Ja mitä iloa koko seurannasta on yleensäkään, vai onko?

Mainokset

Joidenkin mielestä kaikenlaiset aktiivisuusrannekkeet ja samaa asiaa tekevät äly/urheilukellot ovat turhia ja/tai aiheuttavat jopa stressiä käyttäjälleen, kun tulee paineita saada vaikkapa jokin askelmäärä käveltyä joka päivä. Toiset tekevät urheilusuoritusten mittauksella tiedettä, ja tallentavat otsa rypyssä kaiken datan mitä treeneistään pystyvät mittaamaan, ja surevat tekniikan pettämistä silloin kun matkaa tai keskisykettä tai pyöräilyn kampikierrosten minuttikeskiarvoa nopeusalueella 25…30 km/h ei saanutkaan talteen joltain lenkiltä…

Minä? Olen jossain näiden ääripäiden välillä. Minusta on mukavaa, kun liikunnasta jää jotain todistusaineistoa talteen. Pidän liikuntapäiväkirjaakin, ilman sen kummempaa syytä tai tavoitetta, siitä on vain päässyt tulemaan tapa. Ja päivittäinen aktiivisuuden mittaaminenkin tuntuu mukavalta, ja sillä on jonkinmoista kiritysvaikutustakin sellaisina päivinä, kun oikein laiskottaa.

IMG_4942
Pitkä kävelylenkki koiran kanssa + juoksulenkki samana päivänä + muutenkin aktiivinen päivä = yllättävän paljon matkaa yhtenä päivänä

Minulla on ollut Apple Watch (malli 1) käytössä jo pari vuotta. Ostin omani kesällä 2015 jo hiukan ennen sen myynnin alkamista Suomessa, bulvaanin kautta Saksasta. Olin kovasti utelias Apple Watchista jo heti kun se julkistetiin syksyllä 2014. Se kiinnosti kuntoilijana, Apple-kehittäjänä (”Kutya Timer”) ja myös ammatillisesti.

En juurikaan käytä muiden kuin Applen omia appeja Apple Watchissa. Ehkä pitäisi, mutta parin käyttövuoden aikana lähes poikkeuksetta erilaiset appit ovat osoittautuneet pettymyksiksi: Yleensä ne ovat iPhone-sovelluksen jatkeita, ja iPhone-sovellus itsessään on tyypillisesti selvästi miellyttävämpi ja nopeampi käyttää samaan tarkoitukseen. Taidan olla tylsä, vanha ja ajattelultani rajoittunut…no eikun, kyllä monien appien Watch-laajennukset usein tuovat kivaa pikkulisämaustetta toiminnallisuuteen, mutta yhtään Ei-Apple-appia minulla ei taida olla käytössä, joissa käyttö tapahtuisi etupäässä tai pelkästään kellon kautta.

IMG_4730
”Renkaat kiinni” – Kesäkuussa joka päivä! Vaan eipäs mennytkään – löydätkö minä päivänä jäi vajaaksi? 🙂

Pidän liikuntapäiväkirjaa (sähköisesti, sovelluksena HeiaHeia), mutta en ole pitkään aikaan ole ollut turhan tarkka mistään matkoista, ajoista, sykkeistä tai nostetuista painoista/toistoista, kirjailen noita ylös kyllä, mutta aika suuripiirteisesti. Ehkäpä juuri siksi olen kokenut, että Apple Watch on varsin riittävä ”treenikaveri” minun tarkoituksiini, kun siitä on samaan aikaan iloa iPhonen jatkeena muussa käytössä. En ole jaksanut kiinnostua Polarin, Suunnon tai Garminin high end -tuotteista.

Applen perustoiminnallisuudet liikkujalle koostuvat kahdesta eri sovelluksesta: ”Harjoittelu” on tarkoitettu liikuntasuorituksen seurantaan ja tallentamiseen. Se siis pistää talteen matkaa, aikaa, nopeuksia, sykkeitä ym. ”Aktiivisuus”-sovellus on päällä koko ajan: Se tallentaa askelia ja mittaa myös (omalla tavallaan) liikunnalla kulutettuja kaloreita. Näiden lisäksi se seuraa noustuja kerroksia ja kuinka monta kertaa käyttäjä on noussut seisomaan päivän aikana. Tämä viimeinen ominaisuus on minusta melko huvittava, ja tuntuu suunnatun amerikkalaisille möhömahoille, jotka juuttuvat pitkiksi ajoiksi sohvan pohjalle sipsipussin kanssa.

Käytin vuosia pyörä- ja juoksulenkkien tallentamiseen iPhonen Cyclemeter-appia (nimestään huolimatta sopii juoksuun mainiosti siinä kuin pyöräilyynkin), mutta Apple Watchin tultua ranteeseen olen siirtynyt kokonaan Watchin oman ”Harjoittelu”-appin käyttäjäksi. Sovelluksena se sisältää vain aivan yksinkertaisimmat perustoiminnallisuudet, mutta ne ovat riittäneet minulle oikein hyvin. Aika, matka, nopeus/”tahti”, sykkeet (josta seuraavassa kappaleessa lisää…), ”keskitahti” ja iPhonen mukana ollessa myös reitti (Watch 2:ssa on gps itsessään, joten se ymmärtääkseni tallentaa reitin ilman iPhonenkin apua).

IMG_4672
Apple Watchin kellotauluun saa halutessaan näkyviin aktiivisuusrenkaat. Tässä nähdään yhdellä silmäyksellä, että liikuttu on, mutta ei ole noustu seisomaan vielä kovin monta kertaa, höh. Pitkä sunnuntaiaamun kävelylenkki siis takana!

Sykemittaus Watchissa on oma lukunsa. Siihenhän voisi kytkeä sykevyönkin, mutta enpä ole juurikaan vaivautunut. Mutta jos olisin oikeasti kiinnostunut sykkeistä lenkkien aikana, niin kyllä kannattaisi. Apple Watchin ranteesta tapahtuva sykemittaus kun ei (minulla) toimi kovinkaan hyvin. Ensinnäkin se on hidas, toisin sanoen lukema laahaa lenkillä koko ajan jäljessä, tai siis siitä ei saa tietää hetkellistä sykettä, ihan miten vain. Toiseksi, lukemat ovat vähän väliä ihan täyttä puutaheinää ja huuhaata. Kävellessä saattaa kertoa sykkeen olevan 150, kun totuus on ranteesta itse mitaten 90. Mittaushan tapahtuu optisesti ihon päältä, ja tuon toimivuus on epäilemättä henkilökohtainenkin juttu (minulla on epäyhteensopiva käsi?). Minun kohdallani siis toimii…sanotaanko ehkä tyydyttävä miinuksen arvoisesti. Luulen että suoritusten keskisyke on aika ok, mutta hetkelliset arvot siis jotain ihan muuta.

”Aktiivisuus”-sovellus on minusta kiva, kunhan sen näyttämiä juttuja ei rupea seuraamaan hampaat irvessä ja tosissaan. ”Aktiivisuus” siis tallentaa nimensä mukaisesti päivittäisen aktiivisuuden: Askeleet, liikunnalla kulutetut kalorit, noustut kerrokset/metrit, jalan kuljetun matkan. Kellon normaalinäyttöön saa näkyviin ”aktiivisuusympyrät”, joista yhdellä vilkaisulla näkee missä suurinpiirtein mennään, omaan ”päivätavoitteeseen” verrattuna.

Otsikon ”ympyrät kiinni” tarkoittaa aktiivisuuden kolmen tyypin toteutumista omaan päivätavoitteeseen nähden: Uloin ympyrä on ”liikkuminen”, joka nimestään huolimatta tarkoittaa aktiivisten kalorien kuluttamista päivätavoitetta vastaan. Keskimmäinen ympyrä on ”liikunta”, joka tarkoittaa liikuntaminuttien kertymistä päivätavoitteeseen nähden.  Ja kolmas on aiemmin mainittu vähän huvittava ”seisominen”, siis montako seisomaannousua on tullut tehtyä tavoitteseen nähden. Joka päivä siis pitäisi saada ”ympyrät kiinni”, eli kaikki kolme päivätavoitetta täyteen.

Koiran tultua perheeseen olen ruvennut kävelemään säännöllisesti, päivittäin ja siis paljon, kuten aiemmassa jutussa kirjoitin. ”Renkaat” pääsääntöisesti menevät kiinni melkein joka päivä, joskus jo ihan aamustakin, ihan vain kävelemällä. Puolitosissani olen myös yrittänyt saada ehjiä viikkoja ja kuukausiakin aikaan.

”Renkaat kiinni” toteutuessaan tarkoittaa myös yhden itselleni asettaman tavoitteen toteutumista: Yritän huolehtia siitä, että otan 10000 askelta päivässä, satoi tai paistoi, oli kiire tai ei.

Jos päivään sisältyy vähän pitempi juoksulenkki ja normaalit koirakävelyt, lukemat ovat joskus aika muhkeitakin: Sitä huomaa liikkuneensa jalan vaikkapa 30 kilometriä.

Mutta entäs salitreeni ja Apple Watch?? Lyhyesti sanottuna: En käytä. Eli salitreenit eivät tallennu Watchiin ollenkaan ja ovat poissa tuosta aktiivisuusmittauksesta myös. Kaikkien näiden ”aktiivisuusmittarien” ongelmahan on se, että ne mittaavat liikettä ja sykettä. Ja joku maastaveto tai kyykky ei liikettä kuitenkaan sisällä havaittavia määriä ja sykekin nousee vain hetkellisesti. Lopputulos: Aktiivisuusmittarit mittaavat vain tietyn tyyppistä aktiivisuutta, ja tuo on vain pakko hyväksyä. Kaikkea liikunnallista elämäänsä siis ei saa Apple Watchilla tai vastaavalla laitteella talteen!

Apple Watchissa ”harjoittelu”-appissa on vaihtoehto ”muu liikunta”, joka ymmärtääkseni mittaa liikunnan tehoa sykkeen kautta. Salitreenissä tuokaan ei siis toimi, sillä voimatreenissä joku keskisyke ei kerro…niin…yhtään mitään.

Minulla on salitreenin suhteen yksi erityinen syy olla treenaamatta Apple Watchin kanssa: Kahvakuulat ja ranteessa oleva laite eivät sovi mitenkään yhteen. Kuula tekisi selvää jälkeä sekä ranteessa olevasta laitteesta, että myös allaolevasta ranteesta. Salille mennessä Apple Watch siis jää pukukaappiin.

Apple Watchiin on rakennettu kaikenlaisia kannustustoimintoja: Tavoitteiden toteutumisista, ennätysmääristä liikuntaa tai ”pitkistä putkista” saa ”palkintoja”. Välillä laite tervehtii kannustus/kehumisviesteillä. Ehkäpä aloittelevaa liikkujaa nuo vähän innostavatkin, itseäni nuo viestit lähinnä huvittavat.

iPhonen puolelta Apple Watchin tallentamia tietoja voi tarkastella Aktiivisuus-appilla ja Terveys-appilla. Ihan juuri äskettäin satuin löytämään ”Tempo”-nimisen sovelluksen, joka osaa tehdä juoksu/kävelylenkeistä vähän analyysiäkin. Ilmainen versio kertoo perusjuttuja, maksullinen tilaus sitten paljon muutakin.

IMG_4108
Päivittäisiä kävely/juoksumatkoja touko-kesäkuulta. ”Kymppi” taisi mennä omien jalkojen varassa joka päivä.

 

 

 

 

Matkakertomus: Ischia

Lomamatka Italian Ischialle takana. Eikä mikä tahansa matka, vaan kyseessä oli häämatka, pienellä viiveellä, kun häät olivat jo toukokuussa. Upea paikka ja upea matka takana, Ischialle on pakko päästä uudestaan.

Lomamatka Italian Ischialle takana. Eikä mikä tahansa matka, vaan kyseessä oli häämatka, pienellä viiveellä tosin, kun häät olivat jo toukokuussa. Upea paikka ja upea matka takana, Ischialle on pakko päästä uudestaan.

Ischia on pienehkö saari Napolinlahdella, kymmenisen kilometriä itä-länsisuunnassa ja noin seitsemän kilometriä pohjois-eteläsuunnassa. Saarella on muutama pieni kaupunki, keskiosa on vuoristoinen/kukkulainen, löytyy hiekka- ja kalliorantoja. Napolista sinne on tunnin lauttamatka, tunnin-parin päässä ovat sellaiset random-turistipaikat kuin Capri, Amalfi ja Positano. Pienvenematkan päässä on pienempi naapurisaari Procida. Pysyviä asukkaita Ischialla on noin 60000, turistit tietysti nostavat väkiluvun moninkertaiseksi. Ischia on tuliperäistä aluetta, löytyy kuumia lähteitä ja mineraalivesiä ja noiden ympärille rakennettuja kylpylöitä.

Päädyimme Ischialle, kun etsimme lomapaikkaa Italiasta, joka täyttäisi kolme kriteeriä: 1. Tasokas hotelli, jolla on oma hyvä uima-allas (näitä on tietenkin paljon) ja 2. Hotellilla on oma uimaranta (edelleen näitä kyllä riittää) ja 3. Sijainti on ”oikeassa kaupungissa” tai ollaan sellaisen välittömässä läheisyydessä (tämä viimeinen ehto on jo aika kova). Toiset arvostavat all-inclusive-lomapaikkoja keskellä ei mitään, mutta ne eivät ole meidän juttumme. Meistä on mukavampaa, kun löytyy turistijuttujen lisäksi edes hiukan paikallista elämää, ostospaikkoja, valinnanvaraa ruokapaikoissa, muutakin tekemistä kuin pelkkää auringossa makaamista ja tissuttelua.

Olemme yleensä omatoimimatkailijoita, mutta nyt tehtiin poikkeus ja vietimme viikon Aurinkomatkojen paketilla Ischia Porton ja Ischia Ponten välimaastossa sijaitsevassa Il Moresco -hotellissa. Tutkimme omatoimivaihtoehtoakin, mutta kustannusten puolesta pakettimatka oli jopa edullisempi, ja tietysti paljon vaivattomampi.

IMG_6140
Häämatkalaiset illallisella Castello Aragonesen ravintolassa

Ischian turismi on hyvin italialaista. Varsinkin rannoilla tuntui siltä, että ympärillä kuulee puhuttavan vain italiaa, ja lomaa viettämässä oli italialaisperheitä vauvoista vaareihin. Kännissä örisevät brittinuoret (tai fenno-skandinaaviset kollegansa…) ja vastaavat puuttuivat kokonaan ainakin niistä paikoista, missä me liikuimme. Samoin ”fäntästiic, ooowsamia” hokevat amerikkalaiset, joita esimerkiksi edellisen kesämme kohde Cinque Terre oli tuppa täynnä. Iltaelämä oli kyllä vilkasta – italialaisen perinteen mukainen ”passeggiata” oli jokailtainen näky Porton ja Ponten pääkaduilla. Venäläiset ja saksalaiset ovat ilmeisesti italialaisten jälkeen seuraavaksi suurimmat turistikansallisuudet.

IMG_5305
Spiaggia dei Pescatori – Kalastajien ranta

Heinäkuussa monessa Etelä-Euroopan lomapaikassa on kuuma (ja sitähän ollaan hakemassa), mutta usein myös sietämättömän kuuma (mikä ei ole kivaa). En ole tutkinut Ischian heinäkuun tyypillisiä lämpötiloja, mutta meille kyllä osuivat aivan nappisäät: Päivän ylin oli luokkaa 30, ja illalla oli sellaiset 25 päivällisaikaan, eli oli mukavaa liikkua ulkosalla ja terasseilla ilman meltdown-fiilistä. Jokaisella on varmaan oma rajansa tuon suhteen, shortsit jalassa itse viihdyn sulamatta oikein hyvin kunhan ollaan sanotaanko 28 asteen alla. Pienempää tai suurempaa tuulenvirettä Ischialta löytyy koko ajan myös, saaressa kun ollaan.

Seuraavassa hiukan matkapäiväkirjaa.

Päivä 1 – Saapuminen Ischialle

Ischia on pienehkö saari, joten sinne saapuminen tapahtuu tietysti vesiteitse. Lento Helsinki-Vantaalta Napoliin oli reittilento, joskin se taisi olla lähes täynnä matkatoimistojen lomalaisia. Lautta Ischialle lähtee Pozzuolin satamasta, jonne bussikuljetus Napolin kentältä vei runsaan puoli tuntia.

Molempiin suuntiin lautta oli ”Benito Bueno”, joka aluksena muistutti melkoisesti esimerkiksi Ahvenmaan ”Ålandstrafikenin” lauttoja. Pelin henki on muutenkin sama: Autoja sullotaan alukseen maksimimäärä, matkustajat ylemmille kansille ja menoksi. Ei hienouksia, ei luksusta, pelkkää tarkoituksenmukaisuutta. Kamala kahvila. Tunnin päästä saapuminen Ischia Porton satamaan.

Lauttamatkalla pääsimme ihailemaan merimaisemia, mutta myös Vesuviuksen ja sen naapurivuorien rinteillä riehuvia metsäpaloja, jotka olivat päässeet uutisiin Suomessakin. Termi maastopalo lienee oikeampi, kysyin italiaksi myöhemmin yhdestä savupilvestä, että onko se la foresta joka palaa, vastaus oli että luultavasti ”rifiuti”, joka tarkoittaa kai sekalaista roskaa/oksia/lehtiä.

Hotelli ”Il Moresco” on viiden tähden rauhallinen pikkuhotelli, joka sijaitsee suurin piirtein Ischia Porton ja Ischia Ponten puolessa välissä, ehkä 100 metriä merenrannasta ja 200 metriä Ischia Porton ostoskadulta, jonka nimi on Corso Vittoria Colonna. Hotellilla on isohko uima-allas ja kaksi erillistä mineraalivesiallasta, toinen näistä spa-osastolla, toinen ulkona ”luolassa”. Allasosastolta löytyy hyvin toimiva baari ja ystävällinen palvelu. Pienen kävelyn päässä on hotellin oma rantaterassi, jossa runsaasti aurinkopetejä ja portaat hiekkapohjaiseen matalaan rantaveteen. Moresco on selkeästi aikuisten hotelli – lapsiperheitä taisimme nähdä vain yhden.

Ischialla vietetään siestaa: Lounasajan jälkeen (n. klo 15 viimeistään) kaikki kaupat sulkevat ovensa pariksi tunniksi. Paikat aukeavat noin viiden kieppeillä, tuona väliaikana on vaikea saada mitään suuhunpantavaa. Noh, meidän saapumisemme osui juuri tähän aikaan, mutta pienen etsiskelyn jälkeen löysimme aukiolevan viinibaarin, josta löytyi ensiavuksi bruschettaa ja salaattia.

Siestan loppupuolella yksi pasticceria jo availi oviaan, ja söimme järkyttävän herkullista mansikkatorttua ja juustokakkua. Pitää joskus selvittää itselleni miksi italialaiset leivonnaiset ovat aina niin käsittämättömän hyviä. Juustokakku oli lähes…hmmm…orgastinen kokemus. Grand Caffè Vittoria on paikan nimi.

Hotellin allasosastoa tuli kokeiltua myös, osoittautui sellaiseksi kuin olimme toivoneetkin. 

Ensimmäisenä iltana kävelimme Ischia Porton ostoskadun läpi. Kadulta löytyy sekä tasokkaampaa liikettä, että ”turistirättikauppaa”. Harmillisesti esim. italialaisten pukujen tai laukkujen liikkeitä ei tuonne ole juurikaan päätynyt, ehkäpä siksi, että Ischian perusturisti on italialainen ja ostaa vaatteensa kotinurkiltaan?

Juomapuolella kauppojen tarjonta on keskittynyt kahteen tuotteeseen: Limoncelloon ja rucolasta valmistettuun likööriin. Molempia ostimme tuliaisiksi pienet pullot.

Illallispaikaksi valikoitui Ischia Porton sataman ravintolarivistä ”L’Altra Mezzanotte”. Olemme yleensä matkoilla olleet aika huolellisia ruokapaikkojen valinnoissa, mutta nyt menimme suosiolla valtavirran mukana, luottaen siihen, että italialaisten itsensä läsnäolo ravintoloissa asiakkaina takaa tietyn tason (eivät taatusti mene syömään lomallaan huonosti tehtyä ruokaa). Ja näin myös oli – kelpo italialaista perusruokaa löytyi lähes poikkeuksetta kaikista ravintoloista, joissa söimme viikon aikana.

Ischia on frutti di mare -paikka, luonnollisista syistä. Listoilta löytyy myös vähemmän merellisiä vaihtoehtoja, mutta monessa ravintolassa ”terra”-puolen valikoima on pieni, ja henkilökunta näyttää aina vähän pettyneeltä, kun asiakas tilaa muuta kuin meren herkkuja. Yhdessä lounaspaikassa isäntä kieltäytyi myymästä spaghetti carbonaraa, hurjasti tuli juttua ja käsillä puhumista. Tilasimme sitten merellistä silläkin kerralla.

Me olemme useimmiten enempikin lihatuote – pasta – punaviini -linjalla, mutta nyt viikon aikana söimme runsaasti merellisiä herkkuja. Mustekala tai simpukat eivät ole oikein koskaan olleet mieleen, mutta…täällä ne maistuivat. Tuoretta tavaraa herkullisesti tehtynä.

Päivä 2 – Italialaista rantaelämää

Il Morescon aamiainen on monipuolinen, ei siis perusitalialainen voisarvi + cappuccino. Meidän linjamme on reissuilla yleensä syödä iso aamiainen, jolloin lounas voi olla vähän vähäisempikin, ja ennen kaikkea myöhemminkin, jos sattuu olemaan muuta puuhaa puolenpäivän aikaan. Tarjolla oli paikallisia kasviksia, ja juustoja (mozzarella ja ricotta aivan huippuja). Noita kului paljon normaalin munakas + pekoni + sämpylä -linjan lisäksi.

Ischian rantaelämä alkoi meidän osaltamme Spiaggia dei Pescatorilla (”Kalastajien Ranta”), joka sijaitsee Ischia Ponten puolella ja jolta on suora näkymä Castello Aragonese -linnasaarelle.

Pescatori-ranta on suurimmaksi osaksi maksullinen, ja jaettu eri ”bagnojen” kesken, yksi bagno käsittää muutaman kymmenen metriä rantaviivaa, ja niissä on pieni baari tai lounasravintola. Menimme kylmän viileästi rantarivissä oleviin aurinkopeteihin (olikohan paikka ”Bagno Lucia”?), hetken päästä henkilökunta ystävällisesti opasti meidän kolmanteen riviin merestä katsottuna, kun kaksi ensimmäistä riviä ovat kokonaan varattuja. Ilmeisesti italialaiset varaavat noita koko loman tai jopa kesän ajaksi, ja ovat sitten paikalla tai ei, pedit pysyvät varattuina heille.

Ischian rannoista osa on hiekkaa, osa pikkukiveä. Pescatori-ranta on oikea hiekkaranta, kaunista hiekkapohjaa, joka syvenee suhteellisen loivasti. Lapsiystävällinen paikka siis, ja kyllä siellä lapsia olikin. Rannan edustalla hieman kauempana on poijuissa kymmeniä veneitä, ilmeisesti ainakin osa oikeita kalastusveneitä.

Tämä meidän ”bagnomme” oli hyvin rauhallinen verrattuna naapureihinsa. Syy oli ilmeisesti siinä, että tuolta puuttui lounasravintola, ja myöskin alkoholitarjoilu, eli liikennettä sisään ja ulos ja yleistä älämölöä oli siksi vähemmän. Italialaiset eivät kyllä meidän havaintojemme mukaan koskaa vedä päiväkännejä rannalla, mutta ehkä drinksun hakijoiden puuttuminen kuitenkin tuntui.

IMG_5760

Grillasimme itseämme sopivan ensimmäisen rantapäivän verran, ja lounastimme yhdessä läheisistä rantaravintoloista. 25-30 eurolla pariskunta syö tuolla paria ruokalajia lounaaksi, juo mezzolitron talon viiniä ja vielä kahvit lopuksi päälle. Aiemmilta italian matkoilta olemme oppineet, että ainakin yhden aterian ruokalajin jakaminen on viisasta: Esimerkiksi nyt syömämme bruschetta olisi ollut jättiannos yksin syötäväksi.

Ischialla ei ollut mihinkään aikaan vuorokaudesta sietämättömän kuuma, mutta toisaalta kun mikään paikka ei ole auki 15-17 välillä, ja illallakin pitäisi jaksaa passeggiatat ja pitkät päivälliset…mekin pidimme useimpina päivinä ihan reilua siestaa paikalliseen tapaan. Hotellihuoneessa siis. Päiväunet ovat jotenkin erityisen makoisia, kun on ensin liottanut itseään meressä ja paahtunut auringossa muutaman tunnin. Aaah.

Kuten mainitsin jo aiemmin, emme olleet nyt kovin kriittisiä ruokapaikkojen suhteen, menimme jälleen Porton rantaravintolariviin etsimään päivällispaikkaa, joksi valikoitui ”La Pantera Rosa”, jossa tarjolla italialaisia perusruokia, mukaanlukien napolilaiskoulukunnan pizzaa. En ollut koskaan syönyt ”spaghetti alle vongolea”, mutta nyt se tapahtui ja olipa hyvää. Ja sitä pizzaakin sitten vielä lopuksi. Viiniksi talon valkoviiniä, joka oli oikein kelvollista, paikallista ischialaisviiniä.

Viinintuotannon suhteen Ischia on selkeästi valkoviinipaikka. Paikallisia punaviinejä ei juuri listoilta löydy, valkkareita sitäkin enemmän.

Italialaisten iltakävely, ”passeggiata” näyttäisi Ischiassa tapahtuvan pikemminkin päivällisen jälkeen kuin sitä ennen? Illalla kymmenen nurkilla tuntui siltä, että aivan kaikki ovat päättäneet lähteä hiukan näyttäytymään ja liikkeelle, ja pääturistikadulla sai ihmispujotella hotelliin käveltäessä.

Päivä 3 – Löhöilyä hotellin rannassa

Kun edellisenä päivänä rantahommat oli tehty kalastajien rannalla, päätimme nyt käyttää hotellin omaa rantaa, joka siis on laiturirakennelma meren päällä, josta portaat suoraan mereen hienolle hiekkapohjalle. Kallioranta siis alunperin. Hieno paikka tämäkin, mutta tietysti täältä puuttui se italialainen rantafiilis. Mutta päivän aurinkoannos saatiin ja meressä pulikoitiin. Iltapäivää kohti tuuli yltyi aikamoiseksi, emme tässä vaiheessa vielä kiinnittäneet tuuliolosuhteisiin juurikaan merkitystä…niistä myöhemmin lisää.

Moresco-hotelli ja sen ranta on alueella, jossa on muitakin samanlaisia hotellien pieniä laituri/kalliorantoja. Näiden yläpuolelta löytyy lounaspaikkoja, joista yhdessä söimme salaatit ja pastaa. Nam. Jälleen perusruokaa, mutta ah niin hyvin tehtyä ja hyvää.

Illalla oli vuorossa Ischia Ponte, joka on Ischia Porton kanssa yhteenkasvanut pikkukaupunki/kylä. Pontesta löytyy kauppoja, ravintoloita ja kävelypenger Castillo de Aragonese -linnaan, joka on yksi Ischian päänähtävyyksistä.

Ponte on selvästi karheampi paikka kuin Porto, ja myös paljon ”italialaisempi”.

Päivällispaikaksi valikoitui ravintola Al Pontile. Kaunis terassi (tai pöydät kadulla) aivan meren äärellä ja näkymä merelle sekä Castello Aragoneselle. Tilasimme umpituristimaisesti Aperol Spritzit alkuun, tarjoilija toi ”spritz della casat” valitellen ettei heiltä onnistu Aperol Spritz sinä iltana. Nuo juomat olivatkin sitten sitä itseään, eli jalat alta vievää tavaraa. Ruoka kuitenkin oli erinomaista taas kerran ja alkudrinkien ansiosta meitä nauratti koko aterian ajan…

Päivä 4 – Amalfiin ja Positanoon…eikun sittenkin linnaan

Olimme jo ennen paikan päälle Ischialle tuloa päättäneet, että teemme päiväretken Amalfiin ja Positanoon, ja olimme ostaneet laiva/vesibussiliput jo tulopäivänä. Heräsimme kellon kanssa aamulla ja marssimme Porton satamaan, jossa selvisi, että…tuulen ja tuuliennusteen takia näitä reittejä ei ajeta koko päivänä. Vähän ihmettelimme asiaa, mutta nämä Ischia Cruises -yhtiön alukset eivät ilmeisesti ole kovin miellyttäviä kovassa kelissä, joten peruutuksen ymmärtää. Siirsimme liput tiistaille, eli uusi yritys silloin.

Blääh. Suunnitelmat sunnuntaille siis menivät uusiksi (ja harmitti aika lailla), emmekä olleet miettineet mitään backupia. Emme halunneet käyttää koko päivää rantamakoiluun, siispä tutustumaan Castello Aragonese -linnaan. Linna sijaitsee Pontessa ja kävelymatka ei oikein maistunut, joten opettelimme sitten paikallisbussien käytön. Lehtikioskista ”due biglietti per l’autobus per favore” ja bussikin tuli, jopa aikataulussa.

Linnan varhaisimmat osat ovat jo ajalta ennen ajanlaskun alkua, mutta nykyisen näköiseksi se on ymmärtääkseni kehittynyt keskiajalla. Linna on ollut jo runsaat sata vuotta yksityisessä omistuksessa, yhden perheen/suvun hallussa. Perheenjäseniä asuu siellä edelleen, linnasta sisältä löytyy ovisummerit nimilappujen kanssa! Linnassa on kaikenlaista kulttuuritoimintaa (valokuva- ja maalaustaidetta, ja ilmeisesti myös teatteria ja musiikkia) perusturistihämmästelyn lisäksi.

Linna on helppo kiertää opasvihkosen kanssa, merkittyjä kohteita on noin 25 kappaletta. Yksi noista on nunnien hautausmaa, joka itse asiassa oli aika karmiva paikka. Huoneita, joissa reiällisiä tuoleja. Kuolleet nunnat istutettiin noihin tuoleihin lahoamaan, ja kun jäljellä olivat pelkät luut, ne kerättiin luuarkkuihin.

Linnan ”juttu” on näköalat: Sieltä löytyy lukuisia tasanteita ja parvekkeita, joilta näkee joko merelle tai muun Ischian suuntaan, upeita näkymiä. Linnassa toimii pieni hotelli ja tasokas ravintola (siitä lisää myöhemmin).

Palasimme Portoon paikallisella ”tuk-tuk”-taksilla, eli kolmipyöräisellä puoliavoimella helvetinkoneella, ihan kulttuurikokemuksen vuoksi.

Iltapäivä kului hotellin altailla ja aurinkotuoleissa. Illastimme toisen kerran L’Altra Mezzanottessa, miekkakalaa ja paikallista viiniä ihan listalta tällä kertaa. Hyvin maistui jälleen.

 

Päivä 5 – Saarikierrosta maitse 

Olimme kyselleet hotellin conciergeltä vinkkejä saarikierrokselle (bussi? taksi? mihin mennä?), ja saimme häneltä loistovinkin: Unohtakaa bussit ja taksit. Saari kannattaa kiertää vuokraamalla vene. Koska olen itse veneillyt koko ikäni, päätöksenteko asian suhteen kesti minulta alle sekunnin ja rakas puoliso kannatti. Concierge hoiti varauksen West Coast -venevuokraamon kanssa ja me pakkasimme maanantaiaamuna varustuksen päivän retkelle.

Mutta. Veneretki jäi maanantaina tekemättä. Taas syynä tuuli. Tuuli oli jo aamulla aika kova, ja ennuste iltapäiväksi lupasi vielä kovempaa keliä. Me emme olleet mitään tuuliennusteita lukeneet, mutta nyt opettelimme mistä (netistä) nuo löytyvät (googlaus ”marine weather ischia” toimii). Vuokraamon Gianluigi yksiselitteisesti kertoi meille, että ei ole mahdollista lähteä, koska emme mitenkään voisi nauttia menosta luvassa olevassa aallokossa. Minä yritin vähän vedota siihen, että olen kokenut veneilijä ja että me emme ihan vähästä säikähdä…ei mennyt läpi ja hyvä niin. Mutta blääh ja pettymys taas. Sovimme kuitenkin, että keskiviikkona yritetään uudestaan (kun tiistaiksi meillä oli Amalfi/Positano uudestaan agendalla). Keskiviikon ennustekin näytti oikein lupaavalta.

Sijaisohjelmaksi päätimme lähteä Citera-rannalle saaren pohjoisosaan taksilla. Ranta toki löytyi, mutta eipä tuolla ollut mitään, mitä ei olisi löytynyt Spiaggia dei Pescatorilta, lähinnä päin vastoin: Levottomampi, kaupustelijat riesana, epäsiistimpi. Viihdyimme vain ehkä tunnin, ja tulimme bussilla takaisin Portoon. Nyt emme empineet yhtään – hyväksi todetulle Pescatori-rannalle, aurinkotuolien vuokraus ja lounaalle. Lounasravintolan isäntä kieltäytyi myymästä meille carbonaraa, joten katkarapupastalla mentiin. Päivään oli mahtunut turhan paljon yllätyksiä, eikä illalla kaivattu niitä yhtään lisää, siispä syömään taas La Pantera Rosaan perusruokaa ja juomaan perusviiniä.

 

Päivä 6 – Amalfiin ja Positanoon

Tiistaina sitten onnisti Amalfin ja Positon retken suhteen. Ischia Cruises oli kuitenkin  tehnyt pienen säädön reittiin: Mentiin Caprin kautta. Hienoa tuossa oli se, että Capristakin nähtiin nyt vilaus laivasta käsin, kun molempiin suuntiin oli stoppi Caprin satamassa. Huonoa oli se, että laiva oli välillä Ischia-Capri molempiin suuntiin tuppatäynnä, hyvä että löytyi paikkaa mihin istua.

Ischia-Capri kestää noin tunnin, Caprilta Amalfiin/Positanoon taitaa mennä hiukan enemmän. Joka tapauksessa, laivassa/vesibussissa sai istua ihan riittävästi päivän aikana. Ei kuitenkaan hassumpaa hommaa, siis viettää aikaa aurinkoisella sinisellä merellä.

Amalfissa katsastettiin paikallinen ”duomo”, ällistyttävän komea kirkko pienessä paikassa. Italiassa hienot kirkot eivät ihan heti lopu kesken, mutta silti. Lounaspaikka löytyi myös, pieneltä sivukujalta, oikein kelpo salaatit ja pastat.

Positano on aikamoisen näyttävä paikka mereltä käsin. Rinteeseen syntynyt kaupunki on vaikuttava näky. Koska olimme edellisenä kesänä käyneet vähän samanhenkisiä kyliä läpi Cinque Terressä, emme olleet ihan yhtä ällikällä löytyjä kuin olisimme voineet olla.

Positanossa emme viitsineet lähteä kiipeilemään portaita ja kujia ylös ja alas, vaan päätimme viettää hiukan rantaelämää. Rantatuolit oli hinnoiteltu rivin mukaan, kolmannesta eteenpäin edullisempaa. Ranta on välimerelle tyypillistä pientä pyöreää kiveä ja paljain jaloin kävely tuskaa – kivet hidastavat liikkumista, mutta ovat ennen kaikkea polttavan kuumia. Uimaan meno kolmannesta aurinkotuolirivistä vaati reittisuunnittelua: Rantavarjojen ja toisten tuolien katveessa kivet eivät polta, pari pysähdystä varjopaikoissa matkalla mereen ja merestä takaisin ja homma toimi jotenkuten.

Olimme tutustuneet suomalaiseen äiti-tytär-pariskuntaan yhtenä aiemmista illoista ja illastimme nyt heidän kanssaan. Alkudrinkit Porton sataman ravintolarivin alkupäässä olevassa Enoteca Pane e Vino:ssa ja päivällinen O Purticciulissa muutaman kymmenen metriä edellisestä.

 

Päivä 7 – Giro d’Ischia con la barca!

Keskiviikkona venevuokraus sitten onnistui! Tuuliennuste ja -tilanne oli hyvä, ja pääsimme matkaan kymmeneltä aamulla. Vuokraamon Gianluigi suositteli tuuliennusteen takia saaren kiertämistä vastapäivään ja neuvoi hyviä pysähdyspaikkoja matkalla.

Vuokravene oli pulpettivene, taisi olla 5.70 pitkä, aika tutunoloinen suomalaiselle veneilijälle. Moottorina oli 40 hv Yamaha, joka riittää kun veneessä ei ole mitään syvempää V-pohjaa (minkä kyllä huomasi iltapäivän aallokossa). Ischialla (varmaan muuallakin Italiassa) hiukan suuremmalla moottorilla varustetun veneen kuljettamiseen tarvitaan ”ajokortti”, millainen täsmälleen jäi tällä kerralla selvittämättä.

Veneessä oli mukavasti pehmustettu istuin kahdelle tuulilasin takana ja parille-kolmelle muulle matkustajalle paikat takapenkillä. Suomalaiseen perusvarusteluun verrattuna erojakin löytyi: Veneessä on iso aurinkokatos (todella tarpeen) ja etuosassa ei ole tavallista avotilaa, vaan aurinkokansi ja sen alla säilytystilaa. Varustukseen kuuluu myös kylmälaukku ja veneen perässä on makeavesisuihku, jolla voi huuhdella pahimmat suolat itsestään veneeseen takaisin kiivetessä. Ankkuri keulassa, ja se on retken tärkeimpiä varusteita: Useimmissa pysähdyspaikoissa ankkuroidutaan, jonka jälkeen uidaan ja paistatellaan päivää. Rantatuminen ei siis ole se juttu.

Ischian ympäristössä navigointi on helppoa, vedenalaisia varottavia kiviä on vähän eikä saarta kiertämällä juuri voi eksyä – niinpä veneen mukana tuli vain turistitasoinen kartta, johon oli merkitty kyliä, rantoja ja myös luolia. Koska olen itse aktiiviveneilijä, iPhonestani löytyy Navionicsin Euroopan merikortit, joista oli selvää hyötyä ”turistikartan” jatkeena.

Ja eikun menoksi! Saaren pohjoisrannassa ei heti Portosta lähdettyä ole pysähdyskohteita, mutta rannikko sinänsä on nähtävyys, huviloita, hotelleita, kalliorantoja. Tuolta tuli myös vastaan yksi saaren tunnusmerkeistä, ”Il Fungo”, joka on laavapurkauksen synnyttämä sienenmuotoinen kivilohkare meressä.

Saaren luoteiskulmassa on San Montanon uimaranta, ja sen edustalla pysähdyimme ensimmäisen kerran. Kirkasta vettä, valkoinen hiekkapohja. Ankkuri alas ja uimaan – tämä agenda sitten toistui päivän aikana useamman kerran. Vuokraamo oli antanut mukaan snorkkelimaskin, joka ikävä kyllä hajosi heti. Ostimme kuitenkin Foriosta uuden omaksi, ja kyllä kannatti. Olen nuoruudessa sukeltanut laitteillakin, eli sukeltaminen on tuttua puuhaa ja pidän siitä todella paljon. Olisin voinut viettää koko päivän vain vedessä maski päässä! Kaloja, kiviä, simpukoita, merisiilejä ja mikä näkyvyys – kymmeniä metrejä!

IMG_5705

Pysähdyimme Foriossa saaren länsireunalla ostamassa hiukan evästä ja kahvilla. Ja siis myös sukellusmaski löytyi, Forion satamassa on sukellusliike, josta hyväntuntuinen maski löytyi muutamalla kympillä.

Söimme myöhäistä lounasta Nido del Falco -ravintolassa saaren etelärannan itäisemmässä osassa. Tuohon ravintolaan pääsee vain veneellä! Ravintolaan mennään siten, että ankkuroinnin jälkeen odotellaan ”portsaria”, joka tulee hakemaan asiakkaat taksiveneellä. Itse ravintola on ylärinteessä, rannassa löytyy aurinkotuoleja, jotka ovat ruokailevien asiakkaiden vapaassa käytössä.

Lounaan jälkeen palailimme veneen kanssa takaisin Portoon. Tuuli ja aallokko oli selvästi kovempi kuin lähtiessä, ja nyt viimeistään tuli selväksi, että kovan tuulen päivinä ei pienellä vuokraveneellä olisi ollut kivaa merellä.

Vene päiväksi maksoi polttoaineineen 140 euroa. Bensasta laskutetaan kulutuksen mukaan, kulutus tarkistetaan tankista mittatikun kanssa reissun lopuksi aika suuripiirteisesti.

Halusimme juhlistaa häämatkan viimeistä iltaa syömällä hiukan tavallista tasokkaammassa (ja romanttisemmassa!) paikassa. Hotellin avustuksella saimme varattua pöydän ravintola Il Monasterosta, joka toimii Castello Aragonesen hotellin yhteydessä, ja josta on upea näkymä Ischia Ponten ja Porton suuntaan. Il Monasterossa syöminen vaatii aina ennakkovarauksen. Hyvällä säällä (lue: jos ei tuule liikaa) siellä syödään ulkona, ja näin oli tänäkin iltana. Upea kokemus: Hyvä ruoka, viini, maisema, tunnelma.

Päivä 8  – Kotimatkalle

Aika lähteä kotiinpäin, snif. Aurinkomatkojen pikkubussikuljetus satamaan oli ajoitettu ”hyvissä ajoin”, joten menimme satamaan omin päin ja ehdimme vielä kerran rauhassa nauttia Il Morescon mainiosta aamiaisesta.

Lauttamatkalla tulimme huomanneeksi suuria määriä poijuja tiettyjen saarien ja niemien ympärillä. Katsoin uteliaisuuttani Navionicsin merikartoista, mitä noissa paikoissa voisi olla. Kyseessä ovat ilmeisesti simpukka-, mustekala-, rapu- ym. pyydykset ja nuo isot alueet ovat siis ”meriherkkufarmeja”.

Napolin lentokentän check-in oli kokemus sinänsä. Kaoottinen ja alimitoitettu resursseiltaan. Taisimme olla tunnin verran jonossa, ja me olimme sentään Finnairin kultakortin turvin ”prioriteetti”-jonossa. Kentällä oleiluun ei sitten jäänyt aikaa, mikä tällä kerralla oli todellinen harmi: Kentän kaupat ovat mainioita ja esimerkiksi itse olisin voinut viettää pitempäänkin aikaa vaikkapa Gutteridgen miestenvaatekaupassa. Teimme maailman nopeimmat pikkutakki- ja käsilaukkuostokset – aikaa yhteensä taisi mennä noin viisi minuuttia.

Upea lomamatka, Ischialle on pakko päästä uudestaan.