”Renkaat kiinni” – Apple Watch liikkujan ranteessa

Apple Watch ranteessa. Kaikki mitä liikkuva ihminen tarvitsee aktiivisuuden ja liikunnan seurantaan? Ja mitä iloa koko seurannasta on yleensäkään, vai onko?

Mainokset

Joidenkin mielestä kaikenlaiset aktiivisuusrannekkeet ja samaa asiaa tekevät äly/urheilukellot ovat turhia ja/tai aiheuttavat jopa stressiä käyttäjälleen, kun tulee paineita saada vaikkapa jokin askelmäärä käveltyä joka päivä. Toiset tekevät urheilusuoritusten mittauksella tiedettä, ja tallentavat otsa rypyssä kaiken datan mitä treeneistään pystyvät mittaamaan, ja surevat tekniikan pettämistä silloin kun matkaa tai keskisykettä tai pyöräilyn kampikierrosten minuttikeskiarvoa nopeusalueella 25…30 km/h ei saanutkaan talteen joltain lenkiltä…

Minä? Olen jossain näiden ääripäiden välillä. Minusta on mukavaa, kun liikunnasta jää jotain todistusaineistoa talteen. Pidän liikuntapäiväkirjaakin, ilman sen kummempaa syytä tai tavoitetta, siitä on vain päässyt tulemaan tapa. Ja päivittäinen aktiivisuuden mittaaminenkin tuntuu mukavalta, ja sillä on jonkinmoista kiritysvaikutustakin sellaisina päivinä, kun oikein laiskottaa.

IMG_4942
Pitkä kävelylenkki koiran kanssa + juoksulenkki samana päivänä + muutenkin aktiivinen päivä = yllättävän paljon matkaa yhtenä päivänä

Minulla on ollut Apple Watch (malli 1) käytössä jo pari vuotta. Ostin omani kesällä 2015 jo hiukan ennen sen myynnin alkamista Suomessa, bulvaanin kautta Saksasta. Olin kovasti utelias Apple Watchista jo heti kun se julkistetiin syksyllä 2014. Se kiinnosti kuntoilijana, Apple-kehittäjänä (”Kutya Timer”) ja myös ammatillisesti.

En juurikaan käytä muiden kuin Applen omia appeja Apple Watchissa. Ehkä pitäisi, mutta parin käyttövuoden aikana lähes poikkeuksetta erilaiset appit ovat osoittautuneet pettymyksiksi: Yleensä ne ovat iPhone-sovelluksen jatkeita, ja iPhone-sovellus itsessään on tyypillisesti selvästi miellyttävämpi ja nopeampi käyttää samaan tarkoitukseen. Taidan olla tylsä, vanha ja ajattelultani rajoittunut…no eikun, kyllä monien appien Watch-laajennukset usein tuovat kivaa pikkulisämaustetta toiminnallisuuteen, mutta yhtään Ei-Apple-appia minulla ei taida olla käytössä, joissa käyttö tapahtuisi etupäässä tai pelkästään kellon kautta.

IMG_4730
”Renkaat kiinni” – Kesäkuussa joka päivä! Vaan eipäs mennytkään – löydätkö minä päivänä jäi vajaaksi? 🙂

Pidän liikuntapäiväkirjaa (sähköisesti, sovelluksena HeiaHeia), mutta en ole pitkään aikaan ole ollut turhan tarkka mistään matkoista, ajoista, sykkeistä tai nostetuista painoista/toistoista, kirjailen noita ylös kyllä, mutta aika suuripiirteisesti. Ehkäpä juuri siksi olen kokenut, että Apple Watch on varsin riittävä ”treenikaveri” minun tarkoituksiini, kun siitä on samaan aikaan iloa iPhonen jatkeena muussa käytössä. En ole jaksanut kiinnostua Polarin, Suunnon tai Garminin high end -tuotteista.

Applen perustoiminnallisuudet liikkujalle koostuvat kahdesta eri sovelluksesta: ”Harjoittelu” on tarkoitettu liikuntasuorituksen seurantaan ja tallentamiseen. Se siis pistää talteen matkaa, aikaa, nopeuksia, sykkeitä ym. ”Aktiivisuus”-sovellus on päällä koko ajan: Se tallentaa askelia ja mittaa myös (omalla tavallaan) liikunnalla kulutettuja kaloreita. Näiden lisäksi se seuraa noustuja kerroksia ja kuinka monta kertaa käyttäjä on noussut seisomaan päivän aikana. Tämä viimeinen ominaisuus on minusta melko huvittava, ja tuntuu suunnatun amerikkalaisille möhömahoille, jotka juuttuvat pitkiksi ajoiksi sohvan pohjalle sipsipussin kanssa.

Käytin vuosia pyörä- ja juoksulenkkien tallentamiseen iPhonen Cyclemeter-appia (nimestään huolimatta sopii juoksuun mainiosti siinä kuin pyöräilyynkin), mutta Apple Watchin tultua ranteeseen olen siirtynyt kokonaan Watchin oman ”Harjoittelu”-appin käyttäjäksi. Sovelluksena se sisältää vain aivan yksinkertaisimmat perustoiminnallisuudet, mutta ne ovat riittäneet minulle oikein hyvin. Aika, matka, nopeus/”tahti”, sykkeet (josta seuraavassa kappaleessa lisää…), ”keskitahti” ja iPhonen mukana ollessa myös reitti (Watch 2:ssa on gps itsessään, joten se ymmärtääkseni tallentaa reitin ilman iPhonenkin apua).

IMG_4672
Apple Watchin kellotauluun saa halutessaan näkyviin aktiivisuusrenkaat. Tässä nähdään yhdellä silmäyksellä, että liikuttu on, mutta ei ole noustu seisomaan vielä kovin monta kertaa, höh. Pitkä sunnuntaiaamun kävelylenkki siis takana!

Sykemittaus Watchissa on oma lukunsa. Siihenhän voisi kytkeä sykevyönkin, mutta enpä ole juurikaan vaivautunut. Mutta jos olisin oikeasti kiinnostunut sykkeistä lenkkien aikana, niin kyllä kannattaisi. Apple Watchin ranteesta tapahtuva sykemittaus kun ei (minulla) toimi kovinkaan hyvin. Ensinnäkin se on hidas, toisin sanoen lukema laahaa lenkillä koko ajan jäljessä, tai siis siitä ei saa tietää hetkellistä sykettä, ihan miten vain. Toiseksi, lukemat ovat vähän väliä ihan täyttä puutaheinää ja huuhaata. Kävellessä saattaa kertoa sykkeen olevan 150, kun totuus on ranteesta itse mitaten 90. Mittaushan tapahtuu optisesti ihon päältä, ja tuon toimivuus on epäilemättä henkilökohtainenkin juttu (minulla on epäyhteensopiva käsi?). Minun kohdallani siis toimii…sanotaanko ehkä tyydyttävä miinuksen arvoisesti. Luulen että suoritusten keskisyke on aika ok, mutta hetkelliset arvot siis jotain ihan muuta.

”Aktiivisuus”-sovellus on minusta kiva, kunhan sen näyttämiä juttuja ei rupea seuraamaan hampaat irvessä ja tosissaan. ”Aktiivisuus” siis tallentaa nimensä mukaisesti päivittäisen aktiivisuuden: Askeleet, liikunnalla kulutetut kalorit, noustut kerrokset/metrit, jalan kuljetun matkan. Kellon normaalinäyttöön saa näkyviin ”aktiivisuusympyrät”, joista yhdellä vilkaisulla näkee missä suurinpiirtein mennään, omaan ”päivätavoitteeseen” verrattuna.

Otsikon ”ympyrät kiinni” tarkoittaa aktiivisuuden kolmen tyypin toteutumista omaan päivätavoitteeseen nähden: Uloin ympyrä on ”liikkuminen”, joka nimestään huolimatta tarkoittaa aktiivisten kalorien kuluttamista päivätavoitetta vastaan. Keskimmäinen ympyrä on ”liikunta”, joka tarkoittaa liikuntaminuttien kertymistä päivätavoitteeseen nähden.  Ja kolmas on aiemmin mainittu vähän huvittava ”seisominen”, siis montako seisomaannousua on tullut tehtyä tavoitteseen nähden. Joka päivä siis pitäisi saada ”ympyrät kiinni”, eli kaikki kolme päivätavoitetta täyteen.

Koiran tultua perheeseen olen ruvennut kävelemään säännöllisesti, päivittäin ja siis paljon, kuten aiemmassa jutussa kirjoitin. ”Renkaat” pääsääntöisesti menevät kiinni melkein joka päivä, joskus jo ihan aamustakin, ihan vain kävelemällä. Puolitosissani olen myös yrittänyt saada ehjiä viikkoja ja kuukausiakin aikaan.

”Renkaat kiinni” toteutuessaan tarkoittaa myös yhden itselleni asettaman tavoitteen toteutumista: Yritän huolehtia siitä, että otan 10000 askelta päivässä, satoi tai paistoi, oli kiire tai ei.

Jos päivään sisältyy vähän pitempi juoksulenkki ja normaalit koirakävelyt, lukemat ovat joskus aika muhkeitakin: Sitä huomaa liikkuneensa jalan vaikkapa 30 kilometriä.

Mutta entäs salitreeni ja Apple Watch?? Lyhyesti sanottuna: En käytä. Eli salitreenit eivät tallennu Watchiin ollenkaan ja ovat poissa tuosta aktiivisuusmittauksesta myös. Kaikkien näiden ”aktiivisuusmittarien” ongelmahan on se, että ne mittaavat liikettä ja sykettä. Ja joku maastaveto tai kyykky ei liikettä kuitenkaan sisällä havaittavia määriä ja sykekin nousee vain hetkellisesti. Lopputulos: Aktiivisuusmittarit mittaavat vain tietyn tyyppistä aktiivisuutta, ja tuo on vain pakko hyväksyä. Kaikkea liikunnallista elämäänsä siis ei saa Apple Watchilla tai vastaavalla laitteella talteen!

Apple Watchissa ”harjoittelu”-appissa on vaihtoehto ”muu liikunta”, joka ymmärtääkseni mittaa liikunnan tehoa sykkeen kautta. Salitreenissä tuokaan ei siis toimi, sillä voimatreenissä joku keskisyke ei kerro…niin…yhtään mitään.

Minulla on salitreenin suhteen yksi erityinen syy olla treenaamatta Apple Watchin kanssa: Kahvakuulat ja ranteessa oleva laite eivät sovi mitenkään yhteen. Kuula tekisi selvää jälkeä sekä ranteessa olevasta laitteesta, että myös allaolevasta ranteesta. Salille mennessä Apple Watch siis jää pukukaappiin.

Apple Watchiin on rakennettu kaikenlaisia kannustustoimintoja: Tavoitteiden toteutumisista, ennätysmääristä liikuntaa tai ”pitkistä putkista” saa ”palkintoja”. Välillä laite tervehtii kannustus/kehumisviesteillä. Ehkäpä aloittelevaa liikkujaa nuo vähän innostavatkin, itseäni nuo viestit lähinnä huvittavat.

iPhonen puolelta Apple Watchin tallentamia tietoja voi tarkastella Aktiivisuus-appilla ja Terveys-appilla. Ihan juuri äskettäin satuin löytämään ”Tempo”-nimisen sovelluksen, joka osaa tehdä juoksu/kävelylenkeistä vähän analyysiäkin. Ilmainen versio kertoo perusjuttuja, maksullinen tilaus sitten paljon muutakin.

IMG_4108
Päivittäisiä kävely/juoksumatkoja touko-kesäkuulta. ”Kymppi” taisi mennä omien jalkojen varassa joka päivä.

 

 

 

 

Syke: Huippusali Lappeenrannassa

Kesämökkipaikkamme on n. 13 kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta, Saimaan rannalla. Takavuosina ei tullut mieleen etsiä Lappeenrannasta salia kesä- ja viikonlopputreenejä varten, mutta treeniruokahalun kasvaessa tähän on nyt tullut muutos. Toki oma ”mökkigym” kahvakuulineen ym. on edelleen vaihtoehto. Lappeenrannasta ei löydy ”kotisalia” eli Elixiaa, joten piti mennä käymään ”vieraissa”.

Kesämökkipaikkamme on n. 13 kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta, Saimaan rannalla. Takavuosina ei tullut mieleen etsiä Lappeenrannasta salia kesä- ja viikonlopputreenejä varten, mutta treeniruokahalun kasvaessa tähän on nyt tullut muutos. Toki oma ”mökkigym” kahvakuulineen ym. on edelleen vaihtoehto ja käytössä. Lappeenrannasta ei löydy ”kotisalia” eli Elixiaa, joten piti mennä käymään ”vieraissa”.

SYKE Training Center löytyy Lappeenrannan lentokentän ja Prisman välittömästä naapurista. Aikaisemmin Syke toimi VPK:n talossa aivan keskustan vieressä, mutta tuo talo on nyt pistetty sileäksi jonkin uudemman tullessa tilalle, ja Syke on muuttanut uusiin upeisiin tiloihin.

Paikka on minulle aivan totaalinen ”WOW”. Salikokemukseni viime vuosilta ovat lähinnä Elixioista (lukuisia, eri kaupungeissakin), mutta on sentään jotain muutakin tullut nähtyä, myös maailmalla. Mutta Syke kyllä meni listaykköseksi kerralla.

Mistä on hyvät treenisalit tehty? No ensinnäkin sieltä pitää löytyä isot tilat ja rekvisiitta ”funktionaaliseen harjoitteluun” (en tykkää tuosta termistä btw, mutta siis vapaita painoja, kuulia, räkkiä, kelkkaa jne.), perinteiset punttisalin jutut (penkit, levytangot, käsipainot, taljat). Ja laitteita ja koneita noiden lisäksi, joskaan ne eivät minulle ole olleet kovin tärkeä juttu viime vuosina. Juoksumattoa, spinning-pyöriä ja cross-trainereita.

Ja tuolta Sykestä löytyy tämä kaikki hienona kattauksena! Paikka on kolmikerroksinen – oliskohan n. 1000 neliötä per kerros, eli mistään pikkusalista ei ole kyse. Alakerta maan alla on omistettu tuolle ”funktionaaliselle” puolelle ja siellä on ns. kaikki mitä tämän genren treeniin tarvitaan. Kahvakuulat mallia ”Russian Original”, mistä erityiskiitosmaininta. Keskellä on perinteinen punttisali: paljon vapaita painoja ja laitteita. Yläkerrasta löytyy rivistö juoksumattoja, pyöriä, cross-trainereita ja iso ryhmäliikuntatila.

En ole ollut koneilla/laitteilla treenaamisesta kovin innostunut viime aikoina, mutta Syke on hankkinut koko sarjan ”Hoist”-merkkisiä laitteita. Tuntuvat hyviltä ja kokeilut ovat houkutelleet jatkamaan. Pitääpä varoa ettei vapailla painoilla treenaaminen vähene liikaa.

Salien omistajat ja pyörittäjät eivät usein ymmärrä, että hyvinkin pienet asiat voivat olla salitreenaajille tärkeitä. Esimerkkinä vaikka ”foam rollerit”: Joiltain saleilta niitä ei löydy ollenkaan, joillain on yksi tai kaksi lähimmästä marketista haettua lössörullaa. Tai sitten on toimittu kuten Syke on tehnyt: Rogue Fitnessin jämäköitä foam rollereita sellaiset 20 kpl, ilmeisesti käytössä myös ryhmätunneilla. Hienoa! Tai vaikka kahvakuulat – monilla saleilla ei ole selvästikään vaivauduttu puhumaan yhdenkään kuulatreenaajan kanssa, vaan on keskitytty seurustelemaan vain myyntimiehen kanssa. Tuloksena kuulia joiden malli/muoto/kahva on sopimaton esim. pitkiin tempaussarjoihin.

Sykekin kyllä voisi vielä hiukan hioa juttuja kohti täydellisyyttä. Esimerkiksi: Pukuhuoneesta puuttuu koukkua ja hyllyä ja mattoa – taaskin pikkuasiota, joiden puutteen huomaa heti kun pari kertaa käyttää suihkua ja pukkaria. Keskimmäisessä kerroksessa voisi olla muutamia treenimattoja, kas kun jotkut haluavat tehdä esim. ”liikeparitreeniä” tai kuntopiiriä, jossa mukana vaikka vatsalihasliikkeitä, punnerruksia tms. Suosittelisin haastattelemaan käyttäjiä kysymyksellä ”mainitse kolme asiaa, jotka voisivat olla vielä paremmin”. Tai vastaavaa. Rahankäyttöä nämä pikkuviilaukset tuskin vaatisivat.

A IMG_0005

Mökkiläiselle/viikonloppulappeenrantalaiselle löytyi sopivanlainen sopimuskin, joka tulee kertamaksuja selvästi edullisemmaksi. Tässä mielestäni olisi salinomistajille tuotekehityksen paikka: Kovin monessa paikassa vaihtoehdot ovat 1) Törkeä kertamaksu tai 2) Sitoutuminen pitkäaikaiseen sopimukseen. Välimuodolle olisi varmasti käyttäjiä. Yksinkertaisin voisi olla ”treenaa touko…syyskuussa lauantaisin ja neljä valinnaista viikkoa (normi loma siis) joka päivä”. Hintalapuksi satanen?

A IMG_0008 2